MIKSI jonkun muinoin eläneen Rooman keisarin pitäisi kiinnostaa sinua? Jos olet kiinnostunut kristillisyydestä, sinun olisi hyvä tietää, että Konstantinuksen poliittinen ja uskonnollinen taktikointi on vaikuttanut monien kirkkojen uskonkäsityksiin ja toimintatapoihin aina meidän aikaamme asti. Millä tavoin?

Vuonna 313 Konstantinus hallitsi Länsi-Rooman valtakuntaa, kun taas Itä-Roomaa hallitsivat Licinius ja Maximinus. Konstantinus ja Licinius myönsivät uskonnonvapauden kaikille, myös kristityille. Konstantinus suojeli kristillisyyttä, koska hän uskoi sen avulla voivansa yhdistää valtakuntansa. *

Kirkkoja jakavat erimielisyydet kauhistuttivat Konstantinusta. Sovun aikaansaamiseksi hän pyrki luomaan ”oikean” oppijärjestelmän ja saattamaan sen sitten pakolla voimaan. Jotta piispat olisivat päässeet hänen suosioonsa, heidän täytyi tehdä opillisia kompromisseja, ja ne, jotka suostuivat, saivat verovapauksia ja merkittäviä etuoikeuksia. Historioitsija Charles Freemanin mukaan ”se, että kristillisestä opista saatiin ’oikea’ versio, avasi pääsyn paitsi taivaaseen myös suunnattomien maanpäällisten rikkauksien äärelle”. Siten papistosta tuli vaikutusvaltainen tekijä maallisissa  asioissa. ”Kirkko oli saanut suojelijan, mutta se oli saanut myös isännän”, sanoo historioitsija A. H. M. Jones.

Konstantinuksen ja piispojen välisestä liitosta oli tuloksena uskonto, jonka opinkappaleet olivat osittain kristillisiä ja osittain pakanallisia. Tuskin mikään muu vaihtoehto tuli kysymykseenkään, koska keisarin päämääränä ei ollut uskonnollinen totuus vaan uskonnollinen moniarvoisuus. Olihan hän pakanallisen valtakunnan hallitsija. Miellyttääkseen molempia uskonnollisia leirejä hän omaksui ”tietoisesti monitulkintaisen toiminta- ja johtamistavan”, kirjoitti eräs historioitsija.

Vaikka Konstantinus väitti taistelevansa kristillisyyden puolesta, hän piti kiinni pakanuudesta. Hän esimerkiksi harjoitti astrologiaa ja ennustelua – spiritistisiä tapoja, jotka tuomitaan Raamatussa (5. Mooseksen kirja 18:10–12). Roomassa sijaitsevassa Konstantinuksen riemukaaressa hänet on kuvattu uhraamassa pakanajumalille. Hän jatkoi auringonjumalan kunnioittamista lyöttämällä sen kuvan kolikoihin ja edistämällä tuon jumalan palvontaa. Elämänsä loppupuolella Konstantinus salli jopa sen, että eräs Umbriassa Italiassa sijaitseva pikkukaupunki rakensi hänelle itselleen ja hänen perheenjäsenilleen temppelin ja nimitti pappeja palvelemaan siellä.

Konstantinus otti vastaan ”kristillisen” kasteen vuonna 337 vain muutamia päiviä ennen kuolemaansa. Monet oppineet uskovat, että hän lykkäsi kastetta säilyttääkseen sekä kristityiltä että pakanoilta saamansa poliittisen tuen. Hänen toimintansa ja myöhäinen kasteensa asettavat väistämättä kyseenalaiseksi sen, kuinka aitoa hänen uskonsa Kristukseen oli. Yksi asia on kuitenkin varma: Konstantinuksen virallistamasta kirkosta tuli poliittinen ja uskonnollinen mahti, joka käänsi selkänsä Kristukselle ja syleili maailmaa. Jeesus sanoi seuraajistaan: ”He eivät ole osa maailmasta, niin kuin en minäkään ole osa maailmasta.” (Johannes 17:14.) Kirkosta – joka oli nyt maallistunut – haarautui lukemattomia kirkkokuntia.

Mitä merkitystä tällä kaikella on meille? Minkään kirkon opetuksia ei pitäisi hyväksyä suoralta kädeltä, vaan niitä tulisi tutkia Raamatun valossa (1. Johanneksen kirje 4:1).