GAIUS ja muut ensimmäisen vuosisadan loppupuolella eläneet kristityt kohtasivat monia haasteita. Jotkut levittivät vääriä opetuksia ja yrittivät näin heikentää seurakuntia ja aiheuttaa niissä jakaumia (1. Joh. 2:18, 19; 2. Joh. 7). Mies nimeltä Diotrefes ”laverteli – – pahoin sanoin” apostoli Johanneksesta ja muista. Hän ei osoittanut vieraanvaraisuutta matkustaville veljille ja yritti saada toiset noudattamaan hänen esimerkkiään. (3. Joh. 9, 10.) Tilanne oli tämä, kun Johannes kirjoitti Gaiukselle noin vuonna 98. Hänen kirjeensä kuuluu nykyään Raamatun kreikkalaisiin kirjoituksiin, ja se tunnetaan nimellä 3. Johanneksen kirje.

Kohtaamistaan haasteista huolimatta Gaius palveli Jehovaa uskollisesti. Miten hänen uskollisuutensa ilmeni? Miksi me haluamme jäljitellä Gaiuksen esimerkkiä? Miten Johanneksen kirjoittama kirje voi auttaa meitä tässä?

Kolmannen Johanneksen kirjeen kirjoittaja sanoo itseään ”vanhimmaksi”. Gaius, joka oli apostoli Johanneksen hengellinen lapsi, ymmärsi tämän perusteella, että kirjoittaja oli Johannes. Johannes kutsui Gaiusta ”rakkaaksi, jota minä totisesti rakastan”. Sitten hän sanoi toivovansa, että Gaiuksen fyysinen terveys oli yhtä hyvä kuin hänen hengellinen terveytensä. Miten sydämellinen ja kohtelias lähestymistapa! (3. Joh. 1, 2, 4.)

Gaius saattoi olla seurakunnan valvoja, mutta kirjeessä ei suoranaisesti sanota sitä. Johannes kiitti Gaiusta siitä, että hän oli huolehtinut veljistä, vaikka ei tuntenut heitä. Johannes piti tätä todisteena Gaiuksen uskollisuudesta Jumalalle, sillä vieraanvaraisuus on aina ollut tunnusomaista Jumalan palvelijoille. (1. Moos. 18:1–8; 1. Tim. 3:2; 3. Joh. 5.)

Vieraanvaraisuutta koskevista Johanneksen arvostavista sanoista voidaan päätellä, että jotkut kristityt matkustivat säännöllisesti Johanneksen asuinpaikan ja eri seurakuntien välillä. Todennäköisesti nämä matkalaiset kertoivat hänelle siitä, mitä he olivat kokeneet. Ehkä juuri tällä tavalla Johannes sai kuulla uutisia noista seurakunnista.

Kun kristityt matkustivat paikasta toiseen, he halusivat varmastikin majoittua uskonveljiensä luokse. Majatalot olivat huonomaineisia, palvelu oli kehnoa, ja moraaliton käytös oli niissä yleistä. Siksi kristittyjen oli viisasta yöpyä matkoillaan toisten kristittyjen luona aina kun mahdollista.

Johannes kannusti Gaiusta osoittamaan vieraanvaraisuutta edelleen, sillä hän pyysi tätä ”lähettämään – – [vieraat] matkalleen Jumalan arvon mukaisesti”. Tässä tapauksessa vieraiden lähettäminen matkalle merkitsi sitä, että heidän tarpeistaan huolehdittiin seuraavaa matkan osuutta silmällä pitäen ja heille annettiin kaikki, mitä he tarvitsivat ennen kuin olisivat perillä. Gaius oli selvästikin huolehtinut edellisistä vieraistaan tällä tavoin, sillä he olivat kertoneet Johannekselle hänen rakkaudestaan ja uskostaan. (3. Joh. 3, 6.)

Vieraat saattoivat olla lähetystyöntekijöitä, Johanneksen lähettejä tai matkavalvojia. Joka tapauksessa he olivat matkalla hyvän uutisen vuoksi. Johannes sanoi: ”He lähtivät hänen nimensä puolesta.” (3. Joh. 7.) Johannes oli juuri edellä puhunut Jumalasta (ks. jae 6), joten ilmaus ”hänen nimensä puolesta” viittaa ilmeisesti Jehovan nimeen. Nuo veljet kuuluivat siis kristilliseen seurakuntaan ja ansaitsivat lämpimän vastaanoton. Johannes kirjoittikin: ”Me olemme – – velvollisia ottamaan sellaiset vieraanvaraisesti vastaan, jotta meistä tulisi työtovereita totuudessa.” (3. Joh. 8.)

Johannes ei kirjoittanut Gaiukselle ainoastaan kiittääkseen häntä. Hän halusi myös auttaa Gaiusta erään vakavan ongelman käsittelyssä. Jostain syystä Diotrefes-niminen kristillisen seurakunnan jäsen ei halunnut osoittaa vieraanvaraisuutta matkustaville kristityille ja jopa yritti estää toisia olemasta vieraanvaraisia. (3. Joh. 9, 10.)

Uskolliset kristityt eivät takuulla halunneet majoittua Diotrefeksen luo, vaikka se olisikin ollut mahdollista. Hän tahtoi olla ensi sijalla seurakunnassa, ei ottanut Johannekselta mitään kunnioittaen vastaan ja puhui pahaa Johanneksesta ja muista. Johannes ei sanonut, että Diotrefes olisi ollut väärä opettaja, mutta joka tapauksessa hän vastusti Johanneksen valtaa. Diotrefeksen epäkristillinen asenne ja halu olla huomattava asettivat kyseenalaiseksi hänen uskollisuutensa Jehovaa kohtaan. Hänen tapauksensa valaisee sitä, miten kunnianhimoiset ja ylimieliset yksilöt voivat yrittää aiheuttaa jakaumia seurakunnassa. Siksi Johannes kehotti Gaiusta ja laajemmassa merkityksessä meitä jokaista: ”Älä jäljittele sitä, mikä on pahaa.” (3. Joh. 11.)

Johannes mainitsee myös Demetrios-nimisen kristityn, joka oli Diotrefeksestä poiketen hyvä esimerkki. Hän kirjoitti: ”Demetrios on saanut todistuksen – –. Mekin todistamme, ja tiedät, että meidän antamamme todistus on tosi.” (3. Joh. 12.) Kenties Demetrios tarvitsi apua Gaiukselta, ja 3. Johanneksen kirje saattoi toimia Demetriosta koskevana esittely- ja suosituskirjeenä. Ehkä hän itse toi kirjeen Gaiukselle. Demetrios, joka palveli Johanneksen lähettinä tai kenties matkavalvojana, todennäköisesti selvitti vastaanottajalle yksityiskohtaisemmin Johanneksen kirjeen tarkoitusta.

Miksi Johannes kehotti Gaiusta osoittamaan vieraanvaraisuutta, vaikka hän jo osoitti sitä? Katsoiko Johannes tarpeelliseksi kasvattaa Gaiuksen rohkeutta? Oliko hän huolissaan siitä, että Gaius voisi epäröidä, koska Diotrefes yritti häätää vieraanvaraisia kristittyjä pois seurakunnasta? Olipa Johanneksella mielessä mitä tahansa, hän rohkaisi Gaiusta sanomalla: ”Joka tekee hyvää, on Jumalasta.” (3. Joh. 11.) Tämä on erinomainen syy jatkaa hyvän tekemistä.

Saiko 3. Johanneksen kirje Gaiuksen osoittamaan edelleen vieraanvaraisuutta? Tämä kirje sisällytettiin Raamatun kaanoniin, jotta se kannustaisi muitakin ”jäljittelemään – – sitä, mikä on hyvää”. Vastaus näyttäisi siis olevan myönteinen.

Kauan sitten eläneestä rakkaasta veljestämme Gaiuksesta ei tiedetä enempää. Tämä lyhyt silmäys hänen elämäänsä voi silti opettaa meille monia asioita.

Ensinnäkin useimmat meistä saavat kiittää totuuden tuntemuksestaan sellaisia uskollisia kristittyjä, jotka olivat halukkaita tulemaan luoksemme ja kertomaan siitä meille. Kaikki nykyisen kristillisen seurakunnan jäsenet eivät tosin tee pitkiä matkoja hyvän uutisen vuoksi. Voimme silti Gaiuksen tavoin tukea ja rohkaista niitä, jotka matkustavat, kuten kierrosvalvojaa ja hänen vaimoaan. Tai ehkä voimme antaa käytännön apua veljille ja sisarille, jotka muuttavat toiselle paikkakunnalle tai jopa ulkomaille palvelemaan siellä, missä on suuri tarve Valtakunnan julistajista. Haluamme ”noudattaa vieraanvaraisuutta” (Room. 12:13; 1. Tim. 5:9, 10).

Toiseksi meidän ei pitäisi yllättyä, jos joskus harvoin näemme, että joku seurakunnassa kapinoi valtaa vastaan. Johanneksen valta asetettiin kyseenalaiseksi, ja samoin kävi apostoli Paavalille (2. Kor. 10:7–12; 12:11–13). Miten meidän sitten tulisi reagoida, jos jotkut seurakuntaan kuuluvat aiheuttavat tällaisia vaikeuksia? Paavali neuvoi Timoteusta: ”Herran orjan ei tarvitse taistella, vaan hänen täytyy olla hellävarainen kaikkia kohtaan, pätevä opettamaan, itsensä hillitsevä pahaa kärsiessään, sellainen, joka opettaa lempeästi niitä, jotka eivät ole suopeasti suhtautuvia.” Se että pysymme lempeinä silloinkin kun meitä ärsytetään, voi saada jotkut kriittiset yksilöt vähitellen muuttamaan suhtautumistaan. Silloin Jehova ”voi kenties suoda heille katumuksen, joka johtaa totuuden täsmälliseen tuntemukseen”. (2. Tim. 2:24, 25.)

Kolmanneksi meidän tulee antaa tunnustusta ja lämmintä kiitosta uskonveljillemme, jotka palvelevat Jehovaa uskollisesti vastustuksesta huolimatta. Apostoli Johanneksen sanat varmasti rohkaisivat Gaiusta ja saivat hänet vakuuttumaan siitä, että hän toimi oikein. Vanhinten tulisi nykyään jäljitellä Johanneksen esimerkkiä rohkaisemalla veljiään ja sisariaan, jotta he ”eivät uuvu”. (Jes. 40:31; 1. Tess. 5:11.)

Sen kirjeen kreikankielisessä tekstissä, jonka Johannes kirjoitti Gaiukselle, on vain 219 sanaa. Vaikka se on Raamatun kirjoista kaikkein lyhin, sillä on paljon annettavaa nykyään eläville kristityille.