Aika ajoin arkeologinen löytö vahvistaa suoraan tai epäsuorasti, että joku tietty Raamatun henkilö on todella ollut olemassa. Esimerkiksi vuonna 2011 israelilaiset tutkijat julkaisivat tietoja tällaisesta löydöstä. Kyseessä on 2 000 vuotta vanha ossuarium – koristeltu kalkkikiviarkku, johon vainajan luut pantiin sen jälkeen, kun liha oli mädäntynyt.

Tässä luuarkussa on piirtokirjoitus: ”Mirjam, Kaifaan pojan Ješuan tytär, Maasjan papeista Bet Imristä.” Juutalainen ylimmäinen pappi, joka oli mukana Jeesuksen oikeudenkäynnissä ja teloittamisessa, oli Kaifas (Joh. 11:48–50). Historioitsija Flavius Josefus puhuu hänestä ”Joosefina, jota kutsuttiin Kaifaaksi”. Ilmeisesti edellä mainittu luuarkku kuului tämän Kaifaan sukulaiselle. On myös kiinnostavaa, että erääseen aiemmin löydettyyn, nähtävästi ylimmäiselle papille itselleen kuuluneeseen luuarkkuun oli kaiverrettu nimi Joosef bar Kaifa eli Joosef, Kaifaan poika. * Mirjam oli siis jollakin tavoin sukua Kaifaalle.

Israelin museoviraston antamien tietojen mukaan Mirjamin ossuarium takavarikoitiin varkailta, jotka olivat ryöstäneet erään ikivanhan haudan. Tutkimukset vahvistavat tämän luuarkun ja siinä olevan piirtokirjoituksen aitouden.

Lisäksi tuo arkku paljastaa meille jotain uutta. Siinä viitataan ”Maasjaan”, jonka nimellä tunnettiin viimeinen Jerusalemin temppelissä vuorotellen palvelleista 24 pappisosastosta (1. Aik. 24:18). Museoviraston mukaan luuarkussa oleva piirtokirjoitus liittää Kaifaan suvun Maasjan osastoon.

Piirtokirjoituksessa mainitaan myös Bet Imri. Tälle kirjoituksen osuudelle on kaksi mahdollista selitystä. Israelin museovirasto toteaa: ”Ensimmäinen mahdollisuus on, että Bet Imrillä tarkoitetaan pappissukua – Immerin poikia (Esra 2:36, 37; Nehemia 7:39–42), joiden jälkeläisiin sisältyy Maasjan osaston jäseniä. Toinen mahdollisuus on [että Bet Imri on] vainajan tai koko hänen sukunsa kotipaikka.” Joka tapauksessa Mirjamin ossuarium todistaa sen puolesta, että Raamattu kertoo todellisista ihmisistä, jotka kuuluivat todellisiin sukuihin.