Olen syntynyt rauhallisessa Moundsvillen pikkukaupungissa Ohiojoen varrella Länsi-Virginian pohjoisosassa. Olen toinen kaikkiaan neljästä lapsesta, joista kolme on poikia, joten kotona sattui ja tapahtui koko ajan. Isä ja äiti olivat ahkeria, rehellisiä ihmisiä, jotka rakastivat lähimmäisiään. Emme olleet varakkaita, mutta meillä oli se, mitä tarvitsimme. Vanhempamme olivat Jehovan todistajia, ja he tekivät parhaansa juurruttaakseen meihin pienestä pitäen Raamatun periaatteita.

Päästyäni murrosikään sydämeni oli kuitenkin alkanut vetää minua toiseen suuntaan. Aloin epäillä, oliko Raamatun periaatteiden mukainen elämä tarkoituksellista ja tyydyttävää, ja kallistuin sille kannalle, että vain rajaton vapaus voi tehdä ihmisen onnelliseksi. Pian lakkasin käymästä kristillisissä kokouksissa, ja kaksi sisarustani omaksui saman kapinallisen asenteen. Isä ja äiti yrittivät kaikin keinoin auttaa meitä, mutta me torjuimme nuo yritykset.

En aavistanutkaan, että kaipaamani niin sanottu vapaus johtaisi minut riippuvuuksien ryteikköön. Palatessani kerran koulusta kotiin minulle tarjottiin tupakkaa, ja vedin ensimmäiset sauhuni. Sen jälkeen omaksuin monia muitakin vahingollisia tapoja, ja ennen pitkää käytin huumeita ja alkoholia ja elin moraalittomasti. Seuraavina vuosina kokeilin yhä kovempia huumeita ja jäin koukkuun moniin aineisiin. Riippuvuuksien syöksykierteessä aloin kaupata huumeita saadakseni rahaa.

Tein parhaani tukahduttaakseni omantuntoni äänen, mutta silti se muistutti minua säännöllisesti siitä, että toimin väärin. Ajattelin kuitenkin, että vahinko oli jo tapahtunut ja sillat poltettu takana. Vaikka ympärilläni oli paljon väkeä juhlissa ja konserteissa, tunsin itseni usein yksinäiseksi ja olin masentunut. Aina välillä mielessäni kävi, miten hyviä ja kunnollisia ihmisiä vanhempani olivat, ja mietin, miten ihmeessä olin ajautunut niin kauas.

Vaikka olin menettänyt toivon itseni suhteen, muut eivät olleet. Vuonna 2000 vanhempani kutsuivat minut Jehovan todistajien piirikonventtiin, ja suostuin pitkin hampain. Yllättäen sinne tulivat myös kaksi muuta kapinallista sisarustani.

Konventissa tajusin, että olin ollut samassa paikassa vuotta aiemmin rockkonsertissa, ja tilaisuuksien erilaisuus vavahdutti. Konsertissa paikka oli ollut täynnä roskia ja tupakansavua, yleisöstä useimmat olivat olleet töykeitä ja musiikin viesti oli ollut masentava. Konventissa taas kaikki olivat aidosti iloisia, ja vanhat tutut toivottivat minut lämpimästi tervetulleeksi, vaikken ollut nähnyt heitä vuosiin. Paikat olivat puhtaina, ja ohjelma sisälsi toivon sanoman. Nähdessäni, miten myönteisesti Raamatun totuus vaikutti ihmisiin, ihmettelin, miksi olin koskaan jättänyt sen. (Jesaja 48:17, 18.)

Heti konventin jälkeen päätin palata seurakuntaan. Tilaisuus oli koskettanut myös kahta sisarustani, ja he tekivät saman päätöksen. Aloimme kaikki kolme tutkia Raamattua.

Minua kosketti erityisesti Jaakobin kirjeen 4:8, jossa sanotaan: ”Lähestykää Jumalaa, niin hän lähestyy teitä.” Ymmärsin, että jos halusin päästä lähelle Jumalaa, minun oli puhdistettava elämäni. Minun oli jätettävä tupakka ja huumeet ja lopetettava alkoholin väärinkäyttö (2. Korinttilaisille 7:1).

Katkaisin yhteydet entisiin kavereihini ja etsin tilalle uusia Jehovan palvelijoiden keskuudesta. Erityisen suurena tukena minulle oli kristitty vanhin, joka tutki Raamattua kanssani. Hän pirautti minulle säännöllisesti ja piipahti katsomassa, miten minulla meni. Hän on edelleen parhaita ystäviäni.

Keväällä 2001 minä ja kaksi sisarustani menimme vesikasteelle sen vertauskuvaksi, että olimme vihkiytyneet Jumalalle. Vanhempamme ja uskollinen nuorempi veljemme säteilivät ilosta, kun perheemme vihdoinkin palvoi Jehovaa yhdessä.

Nuorempana ajattelin, että Raamatun periaatteet ovat liian rajoittavia, mutta nyt näen, että ne ovat verraton suoja. Raamattu antoi minulle voimaa lopettaa huumeiden käytön ja myymisen ja ryhdistäytyä elämässä.

Saan kuulua Jehovan palvelijoiden maailmanlaajuiseen veljesseuraan, jossa ihmiset rakastavat toisiaan aidosti ja palvovat Jumalaa yksimielisesti (Johannes 13:34, 35). Aivan erityinen siunaus on ollut se, että löysin sen keskuudesta myös vaimon, Adriannen, jota rakastan syvästi. Luojan palveleminen yhdessä tuo meille valtavasti iloa.

Enää en elä itsekeskeisesti, vaan toimin vapaaehtoisena kokoaikaisena evankelistana ja opetan toisille, miten hekin voivat hyötyä Jumalan sanasta. Tämä työ tuo minulle kaikkein suurinta onnellisuutta. Voin sanoa koko sydämestäni, että Raamattu muutti elämäni. Olen löytänyt todellisen vapauden.