Vartuin Turussa työläiskaupunginosassa sataman läheisyydessä. Isäni oli mestarinyrkkeilijä, ja myös minä ja pikkuveljeni harrastimme nyrkkeilyä aktiivisesti. Koulussa minut haastettiin usein mukaan tappeluihin, enkä epäröinyt turvautua nyrkkeihini. Kun teini-iässä liityin erääseen pahamaineiseen jengiin, jouduin mukaan entistä väkivaltaisempiin yhteenottoihin. Samoihin aikoihin innostuin heavymusiikista ja aloin haaveilla rocktähden urasta.

Hankin rummut ja perustin yhtyeen. Siirryin kuitenkin melko pian rummuista bändin laulusolistiksi, sillä pidin lavalla riehumisesta. Aggressiivisen lavaesiintymisemme ja provosoivan ulkonäkömme ansiosta saimme vähitellen mainetta. Pääsimme esiintymään suurillekin yleisöille ja levytimme muutamia albumeja, joista etenkin viimeinen sai hyvät arvostelut. 1980-luvun lopulla lähdimme Yhdysvaltoihin markkinoimaan bändiämme. Teimme muutaman klubikeikan New Yorkissa ja Los Angelesissa ja saimme luotua kontakteja joihinkin musiikkialan ihmisiin.

Vaikka pidin esiintymisestä ja bändistämme, kaipasin elämääni enemmän sisältöä. Olin pettynyt musiikkibisneksen raadollisuuteen ja turhautunut holtittomaan elämääni. Tunsin itseni kelvottomaksi ihmiseksi ja pelkäsin joutuvani tuliseen helvettiin. Yritin löytää vastauksia kaikenlaisesta hengellisestä kirjallisuudesta ja rukoilin hartaasti apua Jumalalta, vaikka minusta tuntuikin, etten voisi koskaan miellyttää häntä.

Hankin elantoni työskentelemällä postissa. Sain tietää, että eräs työkaverini oli Jehovan todistaja, ja aloin pommittaa häntä kysymyksillä. Hänen loogiset, Raamattuun perustuvat vastauksensa herättivät kiinnostukseni, ja aloin tutkia Raamattua hänen kanssaan. Kun olimme tutkineet joitakin viikkoja, bändillemme esitettiin houkutteleva levytyssopimus, johon sisältyi mahdollisuus julkaista albumi myös Yhdysvalloissa. Se  tuntui tilaisuudelta, jota ei yksinkertaisesti voinut sivuuttaa.

Kerroin todistajalle, jonka kanssa tutkin, että halusin tehdä vielä yhden levyn ennen kuin alkaisin tosissani soveltaa Raamatun periaatteita elämääni. Hän ei ottanut asiaan kantaa, vaan pyysi minua lukemaan Raamatusta Matteuksen 6:24:n, jossa sanotaan: ”Kukaan ei voi olla kahden isännän orja.” Olin tyrmistynyt, sillä tajusin heti noiden Jeesuksen sanojen merkityksen. Muutaman päivän kuluttua oli kuitenkin opettajani vuoro hämmästyä, sillä ilmoitin hänelle jättäneeni bändin, koska halusin olla Jeesuksen seuraaja.

Raamattu oli minulle kuin peili, joka paljasti puutteeni (Jaakobin kirje 1:22–25). Käytökseni oli brutaalia. Olin ylpeä, täynnä sammumatonta kunnianhimoa. Kiroilin ja tappelin, poltin tupakkaa ja juopottelin raskaasti. Ristiriita elämäntapani ja Raamatun periaatteiden välillä oli niin suuri, että minusta tuntui kuin olisin törmännyt tiiliseinään. Olin kuitenkin halukas tekemään tarvittavat muutokset. (Efesolaisille 4:22–24.)

Tunsin varsinkin aluksi suuria tunnontuskia menneiden rikkomusteni vuoksi. Veli, joka tutki kanssani, näytti minulle Jesajan 1:18:n, jossa sanotaan: ”Vaikka teidän syntinne osoittautuisivat helakanpunaisiksi, ne tehdään valkoisiksi niin kuin lumi.” Tämä ja muut Jehovan armoa käsittelevät raamatunkohdat saivat minut vakuuttuneeksi siitä, että taivaallinen Isämme on hyvin armollinen ja haluaa parantaa katuvien ihmisten haavat.

Kun opin tuntemaan Jehovan suurenmoisen persoonallisuuden, halusin vihkiä elämäni hänelle (Psalmit 40:8). Sen vertauskuvaksi minut kastettiin Jehovan todistajien kansainvälisessä konventissa Pietarissa vuonna 1992.

Olen saanut seurakunnasta hyviä ystäviä, joista muutamien kanssa kokoonnumme silloin tällöin soittelemaan ja iloitsemaan musiikin lahjasta (Jaakobin kirje 1:17). Pidän suurena siunauksena myös avioliittoani. Rakkaan vaimoni Kristinan kanssa olen voinut jakaa niin ilot kuin surutkin sekä syvimmät tunteeni.

Jos en olisi tullut Jehovan todistajaksi, en tiedä, olisinko enää edes hengissä, sillä aikaisemmin ajauduin jatkuvasti ongelmiin ja kriiseihin. Nyt elämälläni on todellinen tarkoitus ja tunnen kaiken olevan kohdallaan.