Lopultakin miehet vaikenivat. Hiljaisuuden rikkoi vain Arabian aavikolta puhaltavan lämpimän tuulen kuiskailu. Pitkästä väittelystä uupuneella Jobilla ei ollut enää mitään sanottavaa. Kuvittele mielessäsi, miten Job tuijotti haastavasti kolmea tuttavaansa Elifasia, Bildadia ja Sofaria kuin yllyttäen heitä jatkamaan. Mutta miehet olivat turhautuneita ja välttelivät hänen katsettaan. Heidän nokkelat argumenttinsa ja loukkauksensa – ”sanat, jotka olivat kuin tuulen pauhua” – eivät olleet tehonneet (Job 16:3, alaviite). Job oli vain entistä vakaammin päättänyt puolustaa nuhteettomuuttaan.

 Jobista saattoi tuntua, ettei hänellä ollut jäljellä muuta kuin nuhteettomuutensa. Hän oli jo menettänyt koko omaisuutensa, kaikki kymmenen lastaan sekä läheistensä ja ystäviensä arvostuksen ja tuen. Lopulta Jobin oma terveyskin oli romahtanut. Sairauden vuoksi hänen ihonsa oli mustunut ja täynnä rupia, ja se kuhisi toukkia. Hänen hengityksensäkin haisi kuvottavalta. (Job 7:5; 19:17; 30:30.) Kolmen miehen sanalliset hyökkäykset olivat saaneet Jobin närkästymään syvästi. Hän oli päättänyt todistaa, ettei ollut mikään paatunut synnintekijä, jollaiseksi he häntä väittivät. Jobin viimeinen puheenvuoro oli juuri vetänyt miehet hiljaisiksi. Heillä ei ollut varastossa enempää ilkeyksiä. Jobin tuska sen sijaan ei ollut kadonnut. Hän tarvitsi edelleen epätoivoisesti apua.

 Jobin ajatukset eivät ymmärrettävästikään olleet tasapainossa. Hän tarvitsi neuvoja ja oikaisua. Hän tarvitsi myös todellista lohdutusta, jota ei ollut saanut Elifasilta, Bildadilta ja Sofarilta. Oletko sinä koskaan kaivannut kipeästi neuvoja ja lohdutusta? Tai oletko joutunut pettymään ihmisiin, joita pidit ystävinäsi? Jos olet, sinua voi auttaa ja rohkaista se, miten Jehova tuki palvelijaansa Jobia ja miten Job reagoi saamaansa apuun.

 Tarina sai yllättävän käänteen. Esiin astui Elihu, nuorempi mies, joka oli ollut koko ajan paikalla seuraamassa vanhempien miesten väittelyä. Hän ei pitänyt lainkaan kuulemastaan.

 Elihu oli harmistunut Jobille. Hänestä tuntui pahalta katsella, kuinka oikeamielistä Jobia ärsytettiin niin, että tämä jopa ”yritti todistaa, että hän itse on oikeassa eikä Jumala”. Silti Elihu tunsi myötätuntoa Jobia kohtaan. Hän näki, että tämä oli tuskissaan ja vilpitön ja tarvitsi epätoivoisesti lohdutusta ja ystävällistä neuvontaa. Ei ihme, että noiden kolmen miehen ”lohdutus” sai Elihun tuohtumaan. Hän oli kuullut, miten he hyökkäsivät Jobia vastaan ja yrittivät horjuttaa tämän itsekunnioitusta, uskoa ja nuhteettomuutta. Mikä vielä pahempaa, heidän valheensa antoivat ymmärtää, että Jumala oli julma. Elihusta tuntui, että hänen oli pakko puuttua keskusteluun! (Job 32:2–4, 18.)

 Elihu sanoi: ”Olen nuori, ja te olette iäkkäitä. Siksi pysyin kunnioittavasti taka-alalla enkä rohjennut kertoa, mitä tiedän.” Elihu ei kuitenkaan enää voinut pysyä hiljaa. Hän jatkoi: ”Ei ikä yksin tee viisaaksi, eivätkä pelkästään vanhat ymmärrä, mikä on oikein.” (Job 32:6, 9.) Sitten Elihu piti pitkän puheen ja todisti, että nuo sanat pitivät paikkansa. Hän puhui Jobille aivan eri tavalla kuin Elifas, Bildad ja Sofar. Hän vakuutti, ettei aikonut vähätellä Jobia tai lisätä hänen tuskaansa. Elihu osoitti myös arvostusta Jobia kohtaan puhuttelemalla häntä nimeltä ja tunnustamalla, että häntä oli kohdeltu halveksivasti. a Hän sanoi kunnioittavasti: ”Kuule nyt, Job, mitä sanon.” (Job 33:1, 7; 34:7.)

 Elihu antoi Jobille suoria neuvoja: ”Sinä olet kuitenkin sanonut minun kuulteni – – ’Olen puhdas, en ole toiminut väärin. Olen viaton, en ole tehnyt syntiä. Mutta Jumala löytää syitä vastustaa minua.’” Elihu pureutui suoraan ongelman ytimeen ja kysyi: ”Uskotko niin varmasti olevasi oikeassa, että voit sanoa: ’Olen oikeudenmukaisempi kuin Jumala’?” Nuoren Elihun oli pakko puuttua Jobin ajattelutapaan, ja niinpä hän sanoi: ”Et ole kuitenkaan oikeassa sanoessasi näin.” (Job 33:8–12; 35:2.) Elihu tiesi, että kamalat menetykset ja valeystävien julmuus olivat saaneet Jobin vihastumaan, mutta hän varoitti: ”Varo, ettei suuttumus tee sinusta pahansuopaa.” (Job 36:18.)

 Elihu puolusti ennen kaikkea Jehovaa. Hän sanoi painokkaasti: ”On mahdotonta ajatella, että tosi Jumala tekisi pahaa ja että Kaikkivaltias toimisi väärin! – – eikä Kaikkivaltias vääristä oikeutta.” (Job 34:10, 12.) Elihu muistutti Jobia siitä, että Jehova oli armollinen ja oikeudenmukainen eikä ollut rangaissut Jobia, vaikka tämä oli puhunut harkitsemattomasti ja epäkunnioittavasti (Job 35:13–15). Elihu ei kuitenkaan esittänyt kaikkitietävää vaan tunnusti nöyrästi: ”Jumala on suurempi kuin voimme ymmärtää.” (Job 36:26.)

 Vaikka Elihu puhui suoraan, hän oli ystävällinen. Hän puhui ajasta, jolloin Jehova tekisi Jobista taas terveen. Jumala sanoisi uskollisesta palvelijastaan: ”Tulkoon hänen ruumiinsa terveemmäksi kuin nuoruudessa, olkoon hänellä yhtä paljon voimaa kuin nuoruuden päivinä!” Lisäksi Elihu ei pelkästään läksyttänyt Jobia vaan pyysi huomaavaisesti myös häntä puhumaan. Elihu sanoi Jobille: ”Puhu, sillä haluan osoittaa, että olet oikeassa.” (Job 33:25, 32.) Job pysyi kuitenkin hiljaa. Ehkä hän ei tuntenut tarvetta puolustautua lempeän ja kannustavan Elihun edessä. Job saattoi jopa itkeä huojentuneena.

 Voimme oppia paljon näiltä molemmilta uskollisilta miehiltä. Elihu antoi hyvän esimerkin siitä, miten voimme neuvoa ja lohduttaa toisia. Tosi ystävä ei pysy hiljaa, jos hän huomaa, että hänen ystävällään on vakavia heikkouksia tai että tämä on tekemässä jotain epäviisasta (Sananlaskut 27:6). Haluamme olla tällaisia tosi ystäviä. Olemme ystävällisiä ja kannustavia silloinkin, kun ystävämme puhuvat ajattelemattomasti. Jobin esimerkki taas muistuttaa siitä, että kun itse tarvitsemme neuvoja, meidän pitäisi ottaa ne nöyrästi vastaan eikä sivuuttaa niitä. Jokainen meistä tarvitsee ohjausta. Neuvojen kuunteleminen voi pelastaa elämämme. (Sananlaskut 4:13.)

 Elihu mainitsi puhuessaan usein tuulen, pilvet, ukkosen ja salamat. Hän sanoi Jehovasta: ”Kuunnelkaa tarkoin hänen äänensä pauhua.” Hetkeä myöhemmin hän mainitsi ”myrskytuulen”. (Job 37:2, 9.) Vaikuttaa siltä, että kun Elihu puhui, oli nousemassa myrsky, joka vähitellen yltyi rajuksi. Sitten tapahtui jotain vielä dramaattisempaa – Jehova puhui! (Job 38:1.)

 Jobin kirjaa lukiessa on upeaa päästä lukuihin, joissa Jehova puhuu Jobille. Tuntuu kuin totuuden tuulet puhaltaisivat tieltään Elifasin, Bildadin ja Sofarin tyhjät sanat ja valheet. Jehova pitäisi puhuttelun noille miehille vasta myöhemmin. Nyt hän kohdisti huomionsa Jobiin. Jehova oikaisi rakasta palvelijaansa lujasti ja lempeästi niin kuin isä poikaansa.

 Jehova ymmärsi Jobin tuskan. Hän tunsi myötätuntoa, jota hän tuntee aina, kun näkee rakkaiden lapsiensa kärsivän (Jesaja 63:9; Sakarja 2:8). Mutta hän tiesi myös, että ”puhumalla tietämättömästi” Job oli vain pahentanut omaa tilannettaan. Siksi Jehova laittoi Jobin ajattelemaan esittämällä hänelle monia kysymyksiä. Jehova aloitti: ”Missä olit, kun perustin maan? Kerro minulle, jos sinulla on mielestäsi ymmärrystä.” Luomisen alussa ”aamutähdet”, eli Jumalan enkelit, puhkesivat ylistyshuutoihin katsellessaan ihmeellisiä luomistekoja. (Job 38:2, 4, 7.) Job ei tietenkään tiennyt tästä mitään.

 Jehova jatkoi puhumalla luomisteoistaan. Hän ikään kuin piti Jobille lyhyen oppitunnin luonnontieteistä, kuten biologiasta, geologiasta, fysiikasta ja tähtitieteestä. Jehova kuvaili erityisesti monia eläimiä, joita eli Jobin kotiseudulla. Hän mainitsi leijonan, korpin, villivuohen, villiaasin, villihärän, strutsin, hevosen, jalohaukan, kotkan, Behemotin (ilmeisesti virtahepo) ja Leviatanin (ilmeisesti krokotiili). Ajattele, millainen kunnia olisi saada oppitunti luonnosta itseltään kaikkeuden Luojalta! b

 Miksi Jehova toimi näin? Job tarvitsi aimo annoksen nöyryyttä. Syyttämällä Jehovaa epäreilusta kohtelusta Job vahingoitti suhdettaan rakastavaan Isäänsä ja näin vain lisäsi omaa tuskaansa. Siksi Jehova kysyi kerta toisensa perään, missä Job oli, kun Jehova loi kaikkea ihmeellistä, ja pystyisikö Job ruokkimaan, hallitsemaan tai kesyttämään hänen luomuksiaan. Jos Job ei edes pystynyt hallitsemaan luomuksia, miten hän voisi kuvitellakaan antavansa ohjeita niiden Luojalle? Jehovan ajatukset ja toimintatavat olivat valovuosien päässä Jobin rajallisesta näkemyksestä!

 Jehovan sanoista huokui myös syvä rakkaus Jobiin. Hän ikään kuin sanoi: ”Poikani, jos minä voin luoda kaiken tämän ja huolehtia siitä, uskotko todella, etten huolehtisi sinusta? Hylkäisinkö tosiaankin sinut ja riistäisinkö sinulta lapsesi, omaisuutesi ja terveytesi? Enkö juuri minä ole se, joka pystyy korvaamaan menetyksesi ja poistamaan syvän tuskasi?”

 Job vastasi Jehovan tutkiviin kysymyksiin vain kahdesti. Hän ei alkanut väittelemään tai puolustelemaan itseään. Job tunnusti nöyrästi, miten vähän hän lopulta tiesi, ja hän katui harkitsemattomia sanojaan. (Job 40:4, 5; 42:1–6.) Tässä Job antaa hienon esimerkin uskosta. Huolimatta siitä kaikesta, mitä hän joutui kokemaan, hänen uskonsa Jehovaan ei heikentynyt. Hän otti Jehovan ohjauksen vastaan ja muutti asennettaan. Meidänkin kannattaa kysyä itseltämme, olemmeko tarpeeksi nöyriä ottamaan vastaan neuvoja ja oikaisua, joita jokainen meistä tarvitsee. Jos olemme, osoitamme samanlaista uskoa kuin Job.

 Jehova puuttui nyt tilanteeseen ja lohdutti Jobia. Hän sanoi Elifasille, joka oli ilmeisesti vanhin noista kolmesta miehestä: ”Olen vihastunut sinuun ja kahteen ystävääsi, koska te ette ole puhuneet minusta totta niin kuin palvelijani Job.” (Job 42:7.) Tarkoittiko Jehova, että miesten jokaiset sanat olivat valhetta tai että kaikki Jobin puheet pitivät paikkansa? Ei tietenkään. c Jobin ja hänen syyttäjiensä olosuhteet erosivat kuitenkin toisistaan merkittävästi. Job oli surun murtama, ja väärät syytökset olivat lannistaneet hänet. Ei ole siksi ihme, että hän välillä puhui harkitsemattomasti. Elifasilla ja hänen tovereillaan ei ollut yhtä vaikeaa tilannetta. He olivat tahallaan ilkeitä, koska he olivat ylpeitä ja heidän uskonsa oli heikko. He paitsi syyttivät viatonta miestä myös saivat Jehovan vaikuttamaan pahalta ja ankaralta Jumalalta.

 Jehovalla oli totisesti hyvä syy vaatia nämä miehet tilille. Heidän täytyi uhrata seitsemän sonnia ja seitsemän pässiä. Se ei tullut halvaksi. Myöhemmin Mooseksen laissa määrättiin, että ylimmäisen papin tuli uhrata sonni, jos hän teki sellaista syntiä, joka saattoi koko kansan syylliseksi (3. Mooseksen kirja 4:3). Sonni oli arvokkain Mooseksen laissa mainittu uhrieläin. Jehova vieläpä sanoi Jobille, että hän hyväksyisi kolmen miehen uhrin vain, jos Job ensin rukoilisi heidän puolestaan (Job 42:8). d Jobia varmasti lohdutti nähdä, että Jehova puhdisti hänen maineensa ja että oikeus voitti.

 Jehova luotti siihen, että Job noudattaisi hänen pyyntöään ja antaisi anteeksi miehille, jotka olivat loukanneet häntä syvästi. Job ei tuottanut hänelle pettymystä. (Job 42:9.) Jobin teot todistivat hänen uskollisuutensa paremmin kuin mitkään sanat. Jehova siunasikin uskollista palvelijaansa avokätisesti.

 Job huomasi, ”että Jehovan kiintymys on hyvin hellää ja että hän on armollinen” (Jaakobin kirje 5:11). Jehova teki Jobista taas terveen. Kuvittele, miltä Jobista tuntui, kun hän huomasi ruumiinsa tulleen ”terveemmäksi kuin nuoruudessa”, aivan kuin Elihu oli ennustanut. Vihdoinkin Jobin perhe ja ystävät tulivat tukemaan häntä, ja he antoivat hänelle lahjoja. Jehova myös teki Jobista kaksi kertaa rikkaamman kuin tämä oli aiemmin ollut. Entä miten Jehova auttoi Jobia selviämään tuskallisimmasta menetyksestään – lapsiensa kuolemasta? Hän antoi Jobille ja tämän vaimolle vielä kymmenen lasta, ja se varmasti lohdutti heitä. Jehova myös pidensi Jobin elinaikaa. Hän eli vielä 140 vuotta ja ehti nähdä jopa lapsenlapsenlapsiaan. Raamatussa kerrotaan: ”Lopulta Job kuoli elettyään pitkän ja antoisan elämän.” (Job 42:10–17.) Paratiisissa Job ja hänen rakas vaimonsa saavat olla yhdessä koko perheensä kanssa, myös niiden kymmenen lapsen, jotka Saatana heiltä riisti (Johannes 5:28, 29).

 Miksi Jehova siunasi Jobia näin runsaasti? Raamatussa sanotaan: ”Olette kuulleet Jobin kestävyydestä.” (Jaakobin kirje 5:11.) Job kesti enemmän kuin voimme kuvitellakaan. Sana ”kestävyys” kertoo siitä, ettei Job vain läpäissyt koettelemuksia vaan myös säilytti uskonsa ja rakkautensa Jehovaan vahvoina. Hän ei muuttunut kylmäksi ja kyyniseksi vaan oli valmis antamaan anteeksi jopa niille, jotka olivat tahallaan loukanneet häntä. Job ei koskaan luopunut kallisarvoisesta toivostaan eikä arvokkaimmasta omaisuudestaan, nuhteettomuudestaan (Job 27:5).

 Me kaikki tarvitsemme kestävyyttä. Saatana yrittää aivan varmasti lannistaa meitäkin. Mutta jos pysymme uskollisina, nöyrinä, anteeksiantavaisina ja nuhteettomina, meitäkin odottaa upea tulevaisuus. (Heprealaisille 10:36.) Mikään ei tee Saatanaa yhtä vihaiseksi ja Jehovaa yhtä iloiseksi kuin se, että jäljittelemme Jobin uskoa!